Vacacionesssss

Hola ja buenas noches!

Perjantaina oli viimenen, ja ihan kauhea koulupäivä. Aamu alkoi ekonomian kokeella, joka tosin meni yllättävän hyvin. 

Sit olikin kaks tuntia liikuntaa. Mä en oo mikään koululiikunnan rakastaja, mun mielestä se on pakkoliikuntaa lähes aina :D Jotta mä tykkäisin liikunnasta, sen pitää olla täysin sitä mitä tekee mieli sillä hetkellä tehdä. Sen takia salilla käynti on aika täydellistä: saa tehdä just niitä juttuja kun haluaa, eikä ryhmäliikuntatunneillekaan tarvitse mennä, jos ei siltä tunnu.

 Poikettiin aiheesta. Kuitenkin, toinen tunti tehtiin lihaskuntoa kuntopiirissä, ja toinen tunti juostiin liikkasalia ympäri pysähtymättä. Siis joo, hiki tuli ja toi kuntopiiri oli aika jees, mutta toi juoksusetti oli aika miälenvikanen. Miksei voitais pelata vaikka sitten sitä futista (josta tosin en myöskään täällä tykkää, siitä voitte lukea tästä postauksesta), että olis vähän jotain vaihtelua? Sen sijaan kaikki juoksee lopen kyllästyneenä salia ympäri, ja lopuksi mitataan pulssi ja opettaja merkkaa tulokset tietokoneelleen. Sit kaikki suihkuun ja tunnille.

Masentavan liikkatunnin jälkeen meil oli tauko, sit pari tuntia ihan hömpänpömppää. Mentiin kirkkoon laulaan yks laulu tarhalasten kanssa (lauloin kuulemma lujempaa kun muu luokka yhteensä, vaikka biisi oli espanjalainen lastenlaulu...) ja sit kotiin. 

Saatiin Johnnyn kanssa Espanjan puolen vaihtojärjestöltä jäätävät boxit täynnä espanjalaisia jouluherkkuja: turrónia, suklaata, erilaisia kinkkuja, jotain purkkimustekalaa yms. Laatikossa oli myös pullo Cavaa, pullo valkoviiniä, oliiviöljyä ja balsamicoa!

 Perjantai-ilta meni rauhallisesti salilla. Myöhemmin kotona katottiin Carloksen kanssa joku leffa, ja aikasin nukkuun!

Lauantai-aamupäivä meni ihan vaan kotosalla leffoja katsellen (nyt joulun aikaan täälläkin näytetään paljon leffoja joka päivä!). Illalla lähdettiin tyttöjen kanssa eka mun synttäri-illalliselle pizzeriaan, ja sen jälkeen vähän tanssahtelemaan.

Puoli kolmelta lähdettiin sit kotiin Lucian äitin kyydissä. Oli ihan huippukiva ilta taas!

Ihanien Oihanen, Lucian ja Pablon kanssa <3

Mirella ja Lidia <3

 

Aguilar on nyt näin joulun aikaan tosi ihanan tunnelmallinen: on pystytetty valtava joulukuusi valoineen, ''Betlehem'' (eli siis sellanen katos joka on täynnä heinää haha) ja jouluvalot. Ja viime tiistaina kun mentiin kiertelemään jokatiistaisille markkinoille, siellä soi ihanasti vanhat jenkkijoululaulut <3 Tuli hetkeksi ihan joulufiilis!

Tän pitäis olla ihan ekana, koska tää otettiin kun oltiin syömässä tyttöjen kanssa. Eli Lucia, Oihane, Mirella, Andrea ja minä :) 

Tässä näkyykin se pahnakasa! Kaikki ottaa tuolla kuvia :D Kuvassa Lucia, Eduardo, Oihane, Carlos, Dani, Andrea, Maria ja mä

Eilen mentiin lounaalle serkkuperheen kanssa vuorille. Ei oo hassumpaa lounastaa tälläsissä maisemissa:

Eilinen ilta meni kotosalla taas röhnöttäen. Joululoma on oikeesti ehkä maailman saamattomin loma, ainakin mulle! En saa ikinä tehtyä kunnolla mitään, en Suomessa enkä täällä. Mutta ehkä se on oikeestaan ihan hyvä: palaudutaan syyslukukauden aherruksesta (kröhöömmmm) ja rentoudutaan kunnolla tulevaa, pitempää ja vielä haastavampaa lukukautta varten!

Tää päivä on ollut ihan huippu! Herättiin aikaisin, eli puol ykstoista :D Lähdettiin Anan ja Marinan kanssa Aguilariin yhteen pieneen vaatekauppaan, jossa on aivan tajuttoman ihania juttuja! En oo oikeastaan nähnyt missään täällä samanlaisia, ja niin nättejä ja hyvälaatuisia vaatteita kuin tuolla. Mun perhe osti mulle tuolta kaupasta synttärilahjaksi yhden nätin puseron, ja itse ostin vielä toisen, iiiihhhanan topin! 

Marinakin löysi itselleen Uudeksi Vuodeksi mekon, joten lähdettiin aikas tyytyväisinä kaupasta pihalle. Hoidettiin vielä Aguilarissa parit jutut, ja tultiin kotiin. 

Kotona mua odotti yltsipyltsi: äidin ja isin lähettämä herkkupaketti, joka on ollut jossakin päin Espanjaa ainakin viikon päivät hukassa! Meille kaikille on tullut vissiin miljoona harmaata hiusta ton paketin arvoitusta ratkoessa, mutta onneksi se tänään vihdoin löysi tiensä kotiin <3

Me koristeltiin tänään myös vihdoin talo vähän jouluisempaan kuosiin. Laitettiin ''kuuseen'', eli limoviikunaan joka seisoo olohuoneen nurkassa, vähän blingblingiä, ja muutenkin koristeltiin Marinan kanssa siellä sun täällä. 

Mä henkilökohtaisesti voisin viettää joulua ainakin kolme kertaa vuodessa, mutta tässä mun perheessä se ei ole niinkään suuri juhlan aihe. Oon ollut tän takia vähän huolestunut, että kuinkahan massiivinen koti-ikävä mulle tuleekaan sit, kun se oikea aatto koittaa! Mutta nyt tänään jotenkin tajusin, että en ole edes tajunnut vielä, että huomenna on joulu. En ole liiemmin asiaa ehtinyt ajatella, ja ehkä parempi niin. Koitan välttää turhaa miettimistä, se vaan tekee alakuloiseksi!

Meidän piti mennä Marinan kanssa uima-altaalle, mutta siellä oli joku mummojen vesijuoksutunti, joten meitä ei päästetty :( Tultiin sit kotiin, ja tylsyyksissämme kiharrettiin toistemme hiuksia! 

Nyt illalla tein lämppäreitä, ja niitä mutustellen istuttiin takan ääressä ja tuijotettiin Ice Age kolmonen alusta loppuun. Aika huisi päivä sanon mä!

Huomenna meinataan mennä vielä Aguilariin markkinoille (täällä kaikki kaupat on aattonakin auki ihan normaalisti), ja illalla mennään mummolaan syömään. Tulee varmaan ihan kiva päivä, toivottavasti ei vaan tule liikaa mietittyä suomalaisia jouluherkkuja! Täällä nimittäin jouluruokana on äyriäisiä, kuten rapuja, simpukoita ja mustekalaa, ja pääruoaksi karitsaa.. Ehkä mä selviän! 

Mun pitäisi oikeasti jo nukkua, mutta taidan vielä toimia suomi-Pukkelin apulaisena, ja viedä sen puolesta lahjat ''kuusen'' alle nyt, kun muut jo nukkuvat. Pukki itse kun ei varmaan tänne ehdi tulemaan :) 

Aivan ihanaa ja rauhallista joulua kaikille,

Feliz Navidad <3

Besos,

Ansku 

I'm tornin', I'm fallin', I here my home callin'

Niin sitä sit kävi, että tuostakin pehmoisesta michelin-pallerosta kasvoi 17-vuotias naisenalku. Aika pihalla sitä vielä tästä elämästä ollaan, mutta monia asioita olen oppinut. Innolla odotan, mitä tulevat vuodet tuovat mukanaan! Ainakin nyt alkaa se inhottavan piinaava odotus, enää 364 päivää täysi-ikäisyyteen... Haha, onneks tuosta yli puolet menee täällä Epsanjassa, menee ainakin aika nopsaan! 

Mulla ei ollut mitään tärkeetä asiaa, kunhan viivytän välttämätöntä, eli ekonomian kokeeseen lukemista.. Se on viimenen koe, ja huomenna alkaakin sit loma! Aika mahtia, enää 4 päivää jouluun ja 7 siihen että Minttu tulee! <3

Viikonlopun alustavina suunnitelmina olis Marinan kanssa uima-altaalle menoa huomenna, lauantaina synttäreiden juhlistamista kavereiden kanssa, ja sunnuntaina meinaan oikeesti ekaa kertaa koko vaihtovuoden aikana nukkua niin paljon kuin vain unta tulee! Oon joka viikonloppukin laittanut viimestään 11 kellon soimaan, en oo kehdannut nukkua pitempään.. :D Nyt kun loma alkaa, meinaan poistaa kaikki univelat kertaheitolla! Siitä on sit kiva lähteä odottelemaan viikkoa Mintun kanssa, jona ei varmaan liikoja tule nukuttua.. Musta tuntuu, ettei puheesta tule loppua!! Niin paljon asioita kerrottavana ja juttuja näytettävänä! 

Nyt mä taidan mennä syömään jotain, sit ekonomian tiivistelmän viimeisteleminen, suihku ja unille! 

Buenas noches amores!

Besitos,

Ansku

#happy

Tosiaan, melkein koko Pohjois-Espanjassa oli perjantaista maanantaihin jokin fiesta, eli meillä oli pitkä,neljän viikonloppu. Meillä oli koti vuokrattuna, eli lähdettiin taas evakkoon Cerveraan.

Torstai-iltana menin ekaa kertaa pariin vuoteen - ja elämäni toista kertaa - spinningiin... Se oli niin hirveetä, että mun on ehkä pakko alkaa käydä siinä joka torstai :D Tosin tänään en ajatellut mennä, koska pitäis tehdä kouluhommia. Meillä alkaa taas ens viikolla parciales, eli pikkukokeet. Niiden jälkeen ens perjantaina alkaakin sit joululoma, aika jeeeees!

 Perjantaina kävin salilla, jonka jälkeen meidän piti Marinan kanssa alkaa tekeen lounasta. Lähdettiin hakemaan kaupasta leipää. Kun tultiin kotiin, ja yritin avata ulko-ovea avaimillani, Marina tajusi jättäneensä avaimensa sisäpuolelle lukkoon roikkumaan. Ei siis saatu avaimia edes lukkoon kunnolla.. Upeeta, mahtavaa. 

Päätettiin lähteä mummolaan lounaalle. Oli kiva taas nähdä serkkuja ja Georgia-au pairia!

Lounaan jälkeen eno tuli avaamaan meidän oven muovipullosta leikatulla palasella.. Se työnnettiin oven rakoon ja naksautettiin lukko auki. Mua vähän hirvitti kun tajusin, kuinka helppoa toi on... Morjesta murtovarkaat!

 Illalla näin Luciaa Cerverassa. Mentiin yhteen kahvilaan, josta saa kylän parhaat kaakaot. Täällä kaakao on niiiiin eri asia kuin Suomen Oboy-mössöt. Kaakao täällä tehdään oikeasta suklaasta ja maidosta, uhhhh!

 Mentiin kaakaon jälkeen pieneen kauppaan, jossa Lucia ensi töikseen pudotti uunituoreen meikkivoidepullonsa lattialle. No, pullo pirstaleiksi, meikkivoiteet pitkin kaupan lattiaa ja lasinsiruja pimeimpiinkin nurkkiin. Siihen syssyyn mä tajusin, että unohdettiin maksaa kaakaot edellisessä kahvilassa :) Tehokaksikko liikenteessä, ei menny perjantai ihan ku Strömsössä!

Lauantaipäivä meni kämppää pystyssä pitäen, kun muu perhe oli jossain missälie. 

Illalla lähdettiin kaveriporukalla Aguilariin Mirellan 16-vuotissynttäreitä viettämään. Käytiin ensin pienellä porukalla italialaisessa pizzalla, jonka jälkeen jatkettiin discotecaan tanssimaan. Näissä pienissä kylissä on se hyvä puoli, että kaikki on kaikkien kavereita. Niimpä siis meillä oli noin 40 hengen kaveriporukka siinä tanssahtelemassa, tai no, nytkyttelemässä polvia, koska ei mahtunut liikkuun mihinkään suuntaan :D Ei sillä, että mä normaalisti kauheita koreografioita vetelisin... Nojoo.

 Ilta oli tosi onnistunut, ja sain taas lisää uusia kavereita. Olispa enemmänkin tällästä! 

 Sunnuntaina mentiin taas lounaalle mummolaan, ja myöhemmin mentiin Georgian, Marinan ja enon kanssa katsomaan Cerveran futisjoukkueen peliä. Voitettiin 6-1, juhhuuuu!

 Ilta vietettiin perheen kesken kotosalla leffoja katsellen. Ihan huikeeta oli taas tajuta, että ymmärrän tollasesta perus romanttisesta komediasta kaiken! 

Maanantaina pistettiin kamat kasaan, siivottiin kämppä ja tultiin takasin Quintanaan. Ei oikeestaan tapahtunut taaskaan mitään ihmeellistä, oltiin vaan. 

Oli ihanan rento viikonloppu! 

 Nyt pari viimestä viikkoa on ollut jotenkin tosi hyvä ja turvallinen olo. Oon huomannut nyt, että ennen oon ollut kyllä onnellinen ja näin, mutta koko ajan on ollut enemmän tai vähemmän sellanen "oon ihan pihalla"-olo. 

En oo osannut kieltä, oon ollut vielä "se uus tyttö", joka on ujo, ei tunne vielä melkein ketään ja josta on pitänyt huolehtia. 

Nyt olen mielestäni oppinut lyhyessä ajassa paljon espanjaa. Osaan jo oikeasti seurata täysin keskustelua, ja joskus jopa kommentoida omia mielipiteitäni. 

Olen myös saanut oikeesti hyviä ystäviä, joihin voin luottaa ja joiden kanssa voin olla oma itseni. Pakko mainita yhtenä esimerkkinä mun host-veli Carlos! Siis meillä on ihan tajuttoman hauskaa yhdessä! :D Viimeks eilen tehtiin kanelihaaste yhdessä... Täytyy sanoa, että 17 vuotta pikkusiskona kärvistelleenä voin todeta olevani myös huikea isosisko.

Oikeen itkettää, kuinka epäloogisesti oon taas lätkässy kaikki kuvat tähän vaan muokkaamattomina... Nojoo, fiiliksiä fiiliksiä!

 

 Semmosta, ei mitään ihmeellistä tänne. Arki jatkuu ja joka päivästä löydän jotain arvokasta. Jouluun on enää 12 päivää, Mintun tuloon 15 ja Uuteen Vuoteen 19.

Aika jees tää on.

Besos,

Ansku

 

 

 

 

 

 

Pero hay cosas a las que no te acostumbras ni con todo el tiempo del mundo.

Mulle tuli sellanen fiilis, että haluan kirjoittaa.

En mistään hömpänpömpästä, en viimeaikaisista tapahtumista, en mistään arkisesta ja itsestäänselvästä. 

Haluan kirjoittaa pitkästä aikaa tunteistani tätä koko hommaa kohtaan, iloista ja suruista, niistä oikeista fiiliksistä. 

 Mulle tulee täällä tasaisin väliajoin tunne, että haluaisin kertoa kaiken. Haluaisin kertoa niistä tajuttoman onnellisista hetkistä, kun tekisi mieli vain huutaa maailmalle olevansa onnellinen just nyt. Ja vastapainoksi haluaisin kertoa niistä kaikkein paskimmista päivistä, hetkistä, jolloin tuntuu että tekisin mitä vain päästäkseni takaisin Suomeen. 

Juttelen joka päivä äidin ja parhaimpien kavereiden kanssa, joille tiedän voivani kertoa ihan kaiken. Mutta kyllä te tiedätte, ei Whatsapp-viesteihin pysty kirjoittamaan kaikkia tunteita, ajatuksia ja kysymyksiä joita tämän pään sisällä liikkuu. Ei vaan pysty. Ja vaikka pystyisi, mun mielestä ei olisi mielekästä kirjoittaa romaania viestillä, joka häviää johonkin teille tietämättömille. Muutama viesti, eikä sitä voi enää skrollata esiin näytölle. Se on jo vanhaa settiä, viestejä ei voi kelata niin paljon taaksepäin, että saisi sen taas nenän eteen kun siltä tuntuu. 

Siksi haluan kirjoittaa tänne blogiin. Tämä on mun moderni päiväkirjani. Tiedän, että täältä tämä viesti ei katoa minnekään. Jos haluan kymmenen vuoden päästä lukea silloisista vaihtaritunnelmistani uudelleen, voin aina etsiä tämän postauksen blogistani ja muistot palautuvat kirkkaana mieleen. Sillä kun luen vanhoja postauksiani, pystyn aistimaan ihan täysin sen fiiliksen, mikä mulla on ollut sitä postausta kirjoittaessa. Jotenkin osaan itselleni tallentaa fiilikseni tekstiin niin, että se säilyy. Se ei katoa edes ajan saatossa. Tulen aina muistamaan, millä fiiliksillä kirjoitin tämän tekstin.

Jotta mun tämänhetkinen olotilani ei jää ihan vain omaan tietooni, niin sanon sen nyt täälläkin, haha. Mulla on tällä hetkellä hyvä fiilis. Ei mikään maailman onnellisin, mutta ei millään tapaa surullinen tai vihainen. Normaali. 

Mä oon sellanen ihminen, että mun on tosi vaikea superhyperhehkuttaa asioita. Vaikka innostun helposti, en osaa kääntää sitä sellaiseksi JEEEE ELÄMÄ ON IHANAA, UNELMAT TOTEUTUU- fiilikseksi. Oon pikemminkin sellanen, että hoen vain ristus ristus ja hymyilen. Sitten, hetken päästä, unohdan sen hullun onnentunteen aikalailla, ja elämä jatkuu ihan normaalina. 

Kuulostaa itsekeskeiseltä ja kylmältä, mutta sitä tämä tällä kertaa ei ole. Mä kyllä tiedostan onnekkuuteni ja sen, kuinka mun pitäisi kiittää jokaista maailman pienintäkin olentoa joka päivä siitä etuoikeudesta, että saan olla täällä. Että saan kokea tämän kaiken, että saan tilaisuuden kasvaa ihmisenä huimasti yhden vaivaisen vuoden aikana. 

Mutta mun mielestä sellainen yletön hehkuttaminen on aina ollut vähän tekopirteää. 

Sen takia olenkin harkinnut muutaman vaihtariblogin lukemisen lopettamista. Kun luen muiden ylistystä elämän hienoudesta ja niistä ylenpalttisista onnellisuuskohtauksista, joita muut tuntuvat saavan kolme kertaa päivässä vaihtarina ollessaan, muhun iskee masennus. Onko mun elämäni tosissaan näin kurjaa? Onko mussa jotain vikaa, kun mun arki ei ole yhtään niin upeaa kuin muiden vaihtareiden? Mitä mun pitäisi tehdä paremmin, mitä olen tehnyt väärin? Mitä jos tämä vuosi ei olekaan mun elämäni paras?

Näiden vähän yli sadan päivän aikana täällä Espanjassa, mä olen ollut välillä jotenkin tosi epätoivoinen. Juurikin siitä, että tajuan, kuinka nopeasti aika kiitää. Melkein neljässä kuukaudessa on tapahtunut ihan hurjasti, mutta välillä tuntuu, että olin odottanut jotakin enemmän. Että tapahtuisi jotakin ihan mullistavaa, sellaista, mikä tekisi tästä vuodesta aivan ylitsepääsemättömän upean. 

En väitä, että tämä ei olisi ainutlaatuista ja upeaa. Täällä olen kokenut aivan tajuttoman onnellisia hetkiä, tunteita, joiden olemassaolosta en ollut edes tiennyt. Olen ollut surullisempi kuin koskaan, nauranut hulluna, itkenyt onnesta, turhautunut ja jännittänyt niin paljon että olisin voinut kuolla. 

Mutta suurimmaksi osaksi tämä elämä on ihan normaalia. Mua välillä harmittaa, kun tajuan, että voi helkkari, Espanjassahan eletään ihan yhtä arkista elämää kuin Suomessakin. Ei tämä olekaan pelkkää flamencoa, purkkapoppimusiikkia, kinkkua ja olé:ta. Täälläkin käydään koulua, riidellään perheen kanssa ja värjötellään kylmästä. Espanjalaiset ovatkin ihan yhtä tavallisia kuin suomalaiset. Heillä on vaan tummemmat hiukset ja kyky puhua kolme kertaa nopeammin kuin suomalaisilla. 

 Vähän aikaa sitten tajusin tulleeni siihen pisteeseen, että olen jo ihan tottunut elämään täällä. Siinä vaiheessa pelästyin: mitä jos tämä tosiaan ei tulekaan olemaan elämäni paras vuosi?

No, nyt hetken tuosta ajatuksesta panikoituani, tulin siihen tulokseen, että mitä sitten?  

Täällä tulee koettua kaikenlaista, opittua uusia asioita, kieltä ja kulttuuria. Eiköhän se riitä. Jos myöhemmin elämässäni tajuan eläneeni parempia aikoja Suomessa, sille ei voi mitään. Koin hienon vuoden maailmalla, ylitin itseni tuhansia kertoja ja kasvoin ihmisenä. 

Yritän sanoa, että usein meillä uusilla vaihtareilla on paineita siitä, että tästä vuodesta pitää tehdä täydellinen. Mä ainakin tajuan nyt, että monet masentavat hetkeni ovat johtuneet vain ja ainoastaan siitä, että aikaisemmin olen odottanut kaiken menevän täydellisesti, ja myöhemmin olen tajunnut sen olevan mahdotonta. 

Kaikki ei aina mene ihan tuubiin, ja se on vaan hyväksyttävä. Moniin asioihin ei itse voi vaikuttaa, eikä tämä vuosi sen takia voikaan olla täydellinen.

 Hieno, upea ja tapahtumarikas, mutta ei täydellinen. 

Tämä viikonloppu oli luultavasti paras, mitä mulla on täällä Espanjassa ollut. Nyt jälkeenpäin kun mietin, mitä tein, ei sitä oikein osaisi uskoa. Istuin kotona, kävin kampaajalla, olin kavereiden kanssa ja takkuroin kielitaitoni kanssa. Ihan perussettiä. On ollut viikonloppuja, kun ollaan menty ja tultu, ja olen kokenut parin päivän aikana enemmän kuin normaalisti kuukaudessa. Ja silti olen ollut vähemmän onnellinen kuin tänä viikonloppuna.

Nyt tajusin miksi.

 Olen vihdoin ymmärtänyt ottaa rennosti. 

Olen oppinut nauttimaan enemmän pienistä asioista, tuntemattomien ihmisten hymyistä, hetkestä host-perheen kanssa takan äärellä. Olen ajatellut paljon kotia, ja tajunnut, että nämä 10 kuukautta menevät niin nopeasti, että kyllä se siellä pysyy. Olen tajunnut ystävieni olevan niin arvokkaita, että he eivät unohda mua vaikka olisin kymmenen vuotta poissa. Olen oppinut arvostamaan kaikkea, mitä mulla on kotona Suomessa. Eikä aikaa ole kulunut kuin 4 kuukautta. Olen tajunnut, että vaikka mitä tapahtuisi, mulla on aina koti, jonne mennä.

Ja se kuulkaas tuntuu aika hemmetin hyvältä tajuta.

Haluaisin siis kaikille teille, jotka tätä luette, muistuttaa:

Arvostakaa sitä mitä teillä on. 

Suuria asioita, kuten koti, perhe ja ystävät. Mutta myös pieniä arjen ihanuuksia, kuten suomalainen ruoka, kynttilät, syksyn pimeys ja koti-illat, glögi, suomalainen rauhallisuus ja oma sänky. 

Ja teille, jotka ajattelette vaihtoon lähtöä/olette nyt vaihdossa:

Älkää ottako liian suuria paineita täydellisestä onnistumisesta.

Matkan varrella tulee ylä- ja alamäkiä, epäonnistumisia ja itkupotkuraivareita, mutta se on vaan elämää. Tää elämä ei aina oo ihan ruusuilla tanssimista, edes vaihdossa. Mutta ottakaa rennosti, hymyilkää ja olkaa avoimia kaikelle. 

Oppikaa nauttimaan koti-ikävästä: se muistuttaa teitä kaikesta, mikä on teille tuttua ja turvallista. 

Oppikaa nauramaan itsellenne: te tulette satavarmasti vaihtovuotenne aikana nolaamaan itsenne monta kertaa pahemmin kuin ikinä, mutta se ei haittaa mitään.

Oppikaa arvostamaan itseänne: te olette vahvoja, upeita ja itsenäisiä. Siitä ei ihmisen luonne paljoa parane. Itsensä ylittäminen kasvattaa itseluottamusta enemmän kuin mikään, ja sen tajuaminen tuntuu huipulta.

Tämänkin sekavan tekstin pointti on se, että ei mun elämä täällä ole yhtään sen surkeampaa kuin muiden vaihtareiden. Mä en ehkä ole niin pilvissätanssija-ihminen, että jaksaisin olla 24/7 hymy korvissa. Tälläkin hetkellä mulla on ihan normaali olo. 

Mutta kyllä mäkin nautin. Nautin niin pirusti tästä kaikesta. Vaikka sitä ei välillä mun viesteistä huomaa, olen onnellinen. 

Mun kakkoslaiffi on Espanjassa, hah, miettikää nyt!!

Mä lähden nyt nauttimaan arjesta juoksumaton ja käsipainojen väliin.

Un besito enorme,

Ansku