Moikka taas pitkästä aikaa!
Kolme viikkoa sitten torstaina Minttu valitteli mulle tekstarilla sitä, etten pääsisi juhlimaan hänen 18-vuotissynttäreitä parin viikon päästä pidettäviin juhliin. Istuin tuolloin koulubussissa matkalla kotiin, ja aloin ajatella asiaa, ihan vain huvin vuoksi: mitä, jos pääsisinkin?
Kotona aloin googletella lentoja Suomeen, tätäkin ihan vain huvin vuoksi.
No, lippujen selailua aloitellessani en todellakaan voinut kuvitella, että tulisin aivan hetken päästä löytämään täydelliset lentoajat Madridista Helsinkiin, täydellisille päiville: parin viikon päähän perjantaiksi!
No, siinä sitten ihan pienessä hypessä soitin äkkiä äidille. Äiti oli ihan että "et varmaan tuu, se on luovuttamista jos tulee kesken vaihtovuoden pois". Luovutin toistaiseksi suosiolla, mutta eipä aikaakaan, kun mulla välähti jo toisen kerran. Ei kun soitto iskälle! Siis ihmiset oikeesti, aina, AINA, kun äitinne eivät suostu johonkin teidän huigeista idiksistä, kysykää isiltänne. Toimii.
Isähenri innostuikin sitten kunnolla, kuulemma kiva saada tytär kotiin! Otettiin illalla Skypepuhelu, ja jouduin katselemaan isin lentoja netistä tutkivia ja äidin alistuneena murjottavia ilmeitä vain hetken aikaa. Sovittiin, että jos oikeasti haluaisin, saisin Analta, koululta ja järjestöltä luvan, niin ostettaisiin mulle lippu.
Minä tyttö kirmasin alakertaan, kysyin Analta ja sain luvan heti. Seuraavana iltana kysyin aluekoordinaattoriltani ja espanjaopettajaltani, Maitelta, koulun ja järjestön lupia. Luvat tulivat lähes heti, ja illalla mulle kilahti sähköpostiin lentotiedot. Viikon loma kotona, ihanaa!
Jostakin syystä halusin pitää asian salassa mahdollisimman monilta. Isovanhemmille ei kerrottu mitään, ei myöskään veljelleni tai hänen tyttöystävälleen. Ainoat ystäväni, jotka tiesivät asiasta, olivat Riku ja koulutytöt. Osaksi salailu johtui siitä, että halusin yllättää esim. Mintun hänen omissa synttärijuhlissaan, osaksi siitä, että tiesin kaikkien ystävieni näkemisen viikon aikana olevan mahdotonta. Haluaisin nähdä liian monia, joten mieluummin olisin vain ihan hiljaa ja katsoisin ketä ehtisin/pystyisin näkemään.
Seuraavat kaksi viikkoa menivät, ihme kyllä, törkeän nopeasti. Koulussa riitti tekemistä, sillä mun piti tehdä kaikki toisen "jakson" finaalikokeet ennen lähtöäni, ja siis viikkoa ennen muita. Kaikki kokeet menivät ihan hyvin, paitsi matikka, josta jätin opelle tyhjän paperin täynnä kysymysmerkkejä ja surunaamoja. Ei oo noi derivaattoja käsittelevät, sanalliset tehtävät espanjaksi ihan mun juttu.
Viime torstaina oli viimeinen koulupäivä, sillä olin sopinut Elenan (Madridin host-äiti) kanssa meneväni hänelle jo samana iltana yöksi. Lento lähtisi nimittäin perjantaina Madridista jo 13.15, eikä aamulla menisi junia Aguilarista Madridiin.
Ana ja Carlos saattoivat mut juna-asemalle. Carlos roikkui viimeiseen asti kädessäni ja hoki, etten saisi lähteä. Ana alkoi itkeä. Mullekin tuli ihmeen surullinen olo, vaikka tiesinkin tulevani takaisin jo viikon päästä!
Junamatka meni nopeasti, ja pian olinkin Ellulla. Juteltiin niitä näitä, sillä viime näkemisestä oli taas jo kaksi kuukautta. Yhden aikoihin mentiin nukkumaan, tai mun osalta ei kyllä nukkumisesta voinut puhua. Jostain syystä olin superjännittynyt, ja kieriskelin vaan sängyssä kaiken maailman asioita miettien: mitä, jos vanhempien kanssa olisikin ihan tylsää? Mitä, jos kavereiden kanssa olisi kireä meininki? Mitä, jos kaikki kotona olisi muuttunut, eikä olisi enää kodikas olo?
Perjantaiaamuna kävimme Elenan kanssa ihanassa, pienessä churrokahvilassa aamiaisella, jonka jälkeen menimme moikkaamaan Elenan siskoa, Palomaa, ja hänen Miquel-poikaansa <3 Maailman söpöin pentu!
Elena heitti mut lentokentälle, ja mä lähdin jännittyneenä matkaan. Tuo oli eka kerta, kun lentäisin yksin!
Mulla oli vaihto Tukholmassa, joka meni tosi hyvin. En joutunut vaihtamaan terminaalia tai mitään. Kun pääsin koneesta kentälle sisälle, nappasin ensimmäiseksi Starbucksista laten käteeni ja suuntasin sitten Victoria's Secretille shoppailemaan. Mun VS-neitsyys meni, heh!
40 minuutin lento Tukholmasta Pirkkalaan meni pienen paniikin vallassa: ihan just näkisin äidin ja isin!!
Pirkkalassa näin vanhempani heti lasiseinän takaa, ja kun olin saanut laukkuni (meni meinaa kaks kerrosta laukkuhihnalla, en tainnu olla ihan valppaana!), juoksin heidän syliinsä. Ihan leffakohtauksen tapainen oli tuo meidän jälleennäkemisemme: mä ja äiti alettiin itkeä, isi halasi vain lujasti ja sitten ajoimme kotiin, mä ja äiti takapenkillä toisiamme käsistä pitäen <3
Kotona pistettiin heti omatekemät pizzat uuniin, ja ilta venyikin pitkälle kuulumisia vaihdellen ja kotona olemista päivitellen. Ihme kyllä kotona kaikki oli enempi vähempi ihan ennallaan. Tuntui, etten olis edes ollut poissa, vaikka viime kerran olin kävellyt kotonani yli 6 kuukautta sitten!
Ruuan jälkeen leiskautin itseni vielä saunaan, ja sitten oli aika käpertyä omaan, maailman parhaaseen sänkyyn untenmaille <3
Noi pari päivää oli kyllä ehdottomasti yksi vaihtovuoteni parhaista hetkistä! Oli ihana tuntea se "suru" täältä Espanjan kotoa lähtemisestä: host-perhe on oikeesti jo ihan kunnon perhe, melkein jo meinasin sanoa junaan noustessani että hei en lähe sittenkään, en pysty jättämään teitä! :D
Toisaalta oli maailman paras tunne matkustaa lentokoneella, elellä ihanaa lentokenttäelämää ja odottaa vaan oman perheen ja ystävien näkemistä <3 Puhumattakaan siitä, kun pääsi halaamaan isiä ja äitiä!
Stay tuned, lisää on tulossa ;)
Ihmettelinki et miten sä oot yhessä kuvassa jossa mun kaveri on myös ku pomppas etusivulle facessa! Cool! ps oon iteki menos vaihtoo Asturian alueelle ens syksynä tää on kiva seurata sun blogii:)
VastaaPoistaHahaa, en tiä kuka sun kamu on mutta jep siellähän mä olin :D oi ihana kuulla, sulla on tiedossa vuosi täynnä espanjalaista elämäniloa, temperamenttia ja hössötystä!<3 onnea matkaan, toivottavasti nautit!
VastaaPoista