Ristiriitoja ja rakkautta

Rusketusrajoja, sekavia tunteita, jugurttijätskiä ja paljon naurua. 

Kolme viikkoa Madridissa on mennyt niin nopeesti, etten oikeen osaa ymmärtää. Tuntuu, että vasta käveltiin Venlan kanssa lentokoneesta Madridin lentokentälle ja sopeutuminen alkoi. 

Nyt oon sopeutunut hyvin: pystyn oleen kotona jo suht oma itseni, pystyn kulkemaan metrolla paikkoihin eksymättä, pystyn keskustelemaan jotenkin espanjaksi. 

Lauantaina alkaa kuitenkin sama rumba uudestaan, kun siirrytään kielikurssilta lopullisiin kohteisiin, kukin mihin tahansa Espanjaan. 

Oon toisaalta innoissani: pääsen vihdoin aloittamaan ''oikean'' elämän. Koulu alkaa vissiin 11. päivä, voin järjestää tavarani huoneeni kaappeihin ja vaan alkaa elää kuin kotonani. Tottakai se on aluks vaikeeta olla kuin kotonaan toisten talossa, mutta uskon, että totun nopeesti :) Ootan myös että pääsen lenkille tai ostamaan salikortin!

Toisaalta taas jätän Madridin tosi haikeilla mielin. 

Mulle tulee ikävä ennen kaikkea meidän huikeeta äitiä, Elenaa, joka on ollut ihanampi ja huolehtivaisempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella! <3

Mulle tulee ikävä kielikurssia. Vaikka koulussa on ollut välillä ihan sairaan tylsää, siihen on nyt jo niin tottunut että on tosi outoa kun yhtäkkiä ei enää nääkään joka päivä samoja kasvoja ja IHANAA OPETTAJAA, joka on ollut kärsivällinen ja hauska ihan joka päivä. 

Tuun ikävöimään kämppistäni Saraa, kaikkia tyhmiä juttuja mitä me tehdään ja meidän läksyjen tekemistä (joka siis on sitä että kuunnellaan Disney-musiikkia tanskaks ja suomeks ja tehtävien tekemiseen menee sen 2 tuntia...)! 

Ikävöin varmasti paljon Venlaa, joka on siis mun lisäksi ainoa suomalainen kurssilla. On ollut ihanaa kun on edes joku, jonka kanssa puhua vähän ''syvällisemmin''. Vaikka osaankin enkkua hyvin, en todellakaan pysty puhumaan esim. fiiliksistäni ja mielipiteistäni yhtä rennosti ja monipuolisesti kuin suomeksi. Ja siis sehän on ihan normaalia, mutta oon varma että tuun ikävöimään sitä, että saan vaan heittää surkeeta Suomi-läppää jonkun yhtä tyhmän, epäsosiaalisen suomalaisen tanopään kanssa :D 

Eniten ehkä tuun ikävöimään tätä suurkaupungin sykettä, mitä täällä Madridissa saa kyllä päällensä ihan kyllästymiseen saakka! Oon aina rakastanut isoja kaupunkeja, sitä menoa ja melskettä, ihania pikkuteitä, suuria shoppailukatuja, tyylikkäitä ihmisiä ja sitä, että aina löytyy joku paikka jossa ei ole vielä käynyt! 

Nyt meen 50 hengen kylään, jonka kierrän kyllä läpi iisisti tunnissa... :D Tavallaan ihanaa, mutta vähän kyllä jännittää kun en ole tollaseen tottunut. 

No, mun asenteessa on paljon parantamisen varaa. Maalaan koko ajan piruja seinille vaikka oon ihan varma, että kaikki tulee meneen hyvin! :) 

Luulen, että ehdin seuraavan kerran kirjottaan vasta Quintanaluengosista. 

Siihen asti, besos!

Ansku