Codo con codo y contra todo

Aloin perjantai-iltana sängyssäni väsymyshuuruissani, kun uni ei tullut, selailla kuvia kännykästäni. Selasin läpi kaikki 1000 kameran rullan kuvaa, ja itkin. Itkin, koska tajusin, kuinka onnellinen olen.

Olen jo pariin kertaan joutunut poistamaan kännykästä kuvia, koska tallennustila on uhannut loppua. Olen poistanut ainakin kolme kertaa parin sadan kuvan setit, tarkkaan valiten. Yhtäkään kaverikuvaa en ole poistanut. 

Kaverikuvilla on mulle ihan tajuttoman suuri merkitys. Kuvat ovat yleensäkin mulle tosi pyhä asia: rakastan ottaa kuvia, niin suunniteltuja ryhmäkuvia kuin spontaaneja tilannekuviakin. Kuvat ikuistavat elämän parhaat hetket, ja vielä monien vuosienkin päästä tiettyä kuvaa katsoessa mieleen palaavat kaikki ne kuvan ottamisen aikaiset tunteet, ajatukset ja koko elämäntilanne. 

 Kun kuulin viime kesänä, että joudun 10 kuukaudeksi Pohjois-Espanjassa sijaitsevaan 50 hengen kylään, ensimmäinen ajatukseni oli, etten varmasti tulisi saamaan ystäviä. 

Never have I been so wrong in my life.

 Mulla itse asiassa kyllä kesti jonkin aikaa löytää se oma kaveriporukkani täältä. Ja tottakai, onhan se aikamoista pöllähtää uuteen maahan, uudenlaisten ihmisten ja uuden kielen keskelle. On yllättävän vaikeeta yrittää tutustua ja sitoa ystävyyssuhteita, kun yhteistä kieltä ei oikein vielä ole, ja kommunikoiminen on tosi kömpelöä. Mulla on se etuoikeus, että oon alusta asti ymmärtänyt espanjaa tosi hyvin. Haluan siis sanoa, että kunhan mulle selitettiin asiat tarpeeksi simppelisti ja rauhassa, ymmärsin hyvin. Vaikken todellakaan tiennyt kaikkien sanojen tarkoitusta, ymmärsin kontekstin ja pysyin suht hyvin perillä asioista.

 Kuten olen monta kertaa jo täälläkin hehkuttanut, Luciaan tutustuminen oli ihan lottovoitto. Hän oli alusta asti tosi puhelias, auttavainen ja kiinnostunut mun asioista. Kun muut kyselevät, on pakko puhua, mikä on tietysti hyvä kielen kehittymisen ja tutustumisen kannalta.

Lucian kautta tutustuin hänen ystäviinsä, ja meistä tulikin pieni, ihana tyttöporukka. Vaikka Lucia on edelleenkin se mun "tukihenkilö", jonka tunnen parhaiten, on tosi ihanaa tietää, että on paljon muitakin ystäviä, joihin voi luottaa.

Nyt viimeaikoina, kielen ja rohkeuden kehittyessä, oon alkanut panostaa myös uusien kaverisuhteiden muodostamiseen. 

Mulla on täällä paljon enemmän kaveripoikia kuin -tyttöjä. Oikeastaan mulla on noin 8 hyvää tyttökaveria, ja muut ovatkin sitten poikia. Johtuu varmasti siitä, että oppitunneilla istun aina poikien vieressä. Meidän luokalla on vain muutama tyttö, ja ihan näin meidän kesken ne on kaikki ihan friikkejä :D Yritin joskus parina ekana kouluviikkonani kaveerata heidän kanssaan parhaani mukaan, mutta ei se koskaan oikein mihinkään johtanut, ollaan liian erilaisia. 

Pojat ovat aina paljon sosiaalisempia ja rohkeampia kuin tytöt, ja kun siihen lisätään vielä espanjalainen temperamenttisuus ja elokkuus, ovat hauskat rupatteluhetket taattu! Yllä näkyvässä kuvassa esiintyvät Adrián ja Mario, mun lempparipojat meidän luokalta. Istun heidän välissään sekä ekonomiassa ja matikassa, ja joka tunnilla meinaan oikeasti pissata housuuni! :D Niin mahtavia vesseleitä. 

 

 Johnnya mun pitäisi kiittää joka päivä. Hän on alusta asti ollut se ihminen, jonka kanssa olen voinut olla täysin oma itseni. Jolle voin kertoa ilot ja surut, jolle voin raivota pää punaisena ja kettuilla niin paljon kuin mieli tekee. Vaikka noin 85% ajasta tämä niinamerikkalainenkuinvainvoiolla raivostuttaa mua tajuttomasti, on meillä myös todella hauskaa yhdessä. Johnnyn kanssa mulla on tietenkin tosi paljon yhteistä, koska ollaan molemmat vaihtareita ja samassa tilanteessa. Oon tosi onnekas, kun voin jakaa tän hienon vuoden Johnnyn kanssa :) 

Johnnyn ansiosta oonkin itseasiassa nyt viime aikoina ollut hyvää pataa myös meidän koulun kakkosluokkalaisten kanssa, jotka on siis hänen kavereitaan. Niillä on tosi iso kaveriporukka, ja viimeksi eilen olin heidän kanssaan illallisella ja pitämässä hauskaa Aguilarissa :) Ihan mieletöntä porukkaa, mulla oli niin kivaa!

Tän koko tekstin ideana oli summata mun kiitollisuuden ja onnekkuuden tunteet sanoiksi ja kuviksi. Olen koko vuoden tietty ollut onnellinen kaikista ystävistäni, mutta nyt perjantaina mä vasta sen tajusin kunnolla. Tulen ikävöimään näitä ihmisiä niin paljon kesällä, kun lähden... En halua edes ajatella asiaa, ihan kamalaa :'( On kuitenkin tosi ihanaa ja lohduttavaa ajatella, että mulla on täällä aina koti ja ystäviä, jotka mua odottavat <3

Un beso enorme a todos mis amigos <3

Ansku

Al final, lo que importa no son los años de vida, sino la vida de los años

Hello folks!

Mun pitäis tehdä ekonomian esitelmää juurikin tällä hetkellä.. Eli täydellinen hetki kirjoittaa blogia!

Viikonloppu meni taas nopsaan. Perjantaina jäin Aguilariin, näin Johnnya ja mentiin kahville. Latasin uuden ohjelman kännykälle, jolla voi tehdä videoita ja muokata naaman ihan vääntyneeksi ja äänen tosi korkeaksi tai tosi matalaksi. Siinä se ilta sit menikin kippurassa nauraen videoillemme... :D Annettiin taas hyvä kuva itestämme. 

Toi ohjelma on itse asiassa ollut käytössä niin mun pikkuveljen, sedän, äidin kuin kavereidenkin keskuudessa.. Ihan huikee, jos teillä on iPhone, iPad tai iPod, ladatkaa ihmeessä Crazy Helium Booth, ette tule pettymään! ;)

  Johnnyn lähdettyä näin Luciaa ja muita kavereita. Mentiin yhteen baariin istuskelemaan, ja siinä se ilta sit hurahtikin. Mulla oli kurkku jo perjantaina käheänä ja muutenkin kipee olo, joten en olis pidempään jaksanutkaan olla sosiaalinen. Ana oli kuitenkin Cerverassa Alicia-serkun, tämän miehen ja heidän naapureittensa kanssa illallisella, joten menin sinne. Alician naapurit reagoi muhun ihan hullusti! Vaihdoin pari sanaa Alician kanssa, ja he vaan huusivat, että "Jumankekku, tyttöhän puhuu ihan täydellistä espanjaa, käyttää pohjois-espanjalaisia ilmaisujakin!!" :D Oli aika huippua kuulla noin hyvää palautetta kielitaidosta. Välillä tulee päiviä, jopa viikkoja, kun tuntuu etten ole edistynyt ollenkaan espanjassa. Silloin on tosi kiva kuulla muilta hyvää ja tsemppaavaa palautetta, siitä saa hurjasti energiaa taas oppia lisää! 

Lauantaina heräsin kauheeseen kurkkukipuun, ja koko päivä menikin kotona. Katselin leffoja, tein vähän kouluhommia ja lueskelin. Aika tylsä päivä, varsinkin, kun kaverit laitteli kilpaa viestejä ja kyseli Aguilarin yöhön.. No, tuleehan noita lauantai-iltoja!

  Otin screenshotin yhestä meiän tekemästä videosta... Kattokaa nyt Carlia XDD

Sunnuntai meni samaan malliin kuin lauantai, kotona hölläillen. Otin itseäni myös niskasta kiinni ja syvennyin vähän erääseen espanjan kokeeseen, jonka mun espanjanope ja aluekoordinaattori, Maite, mulle oli antanut. 

Homman nimi on siis se, että meidät heitetään Johnnyn kanssa toukokuun 25. päivä Santanderin yliopistolle, jossa tehdään espanjan "loppukoe". Tai siis loppukoehan se on periaatteessa vain meille, siinä siis mitataan meidän kielen kehitystä tän vuoden aikana. Meidän pitää itse tällä viikolla päättää, minkä tason koe meinataan tehdä. Tasoina on A1, espanjan alkeet, A2, joka on sit vähän alkeista kehittyneempi, B1, joka edellyttää jo suht sujuvaa verbien ja ilmaisujen pyörittelyä. B2:een kuuluu sit jo ammattisanastoa, vaikeita ilmaisuja, kuunteluita saattaa tulla esim. andalucian tai mexicon aksenteilla yms. C1 on periaatteessa jo täydellinen arkinen espanjan kieli, ja C2:een kuuluu sit sellasta lääketieteellistä sanastoa, jota siis monet natiivitkaan eivät ymmärrä. 

Johnny tekee A2-tason kokeen, koska rehellisesti sanottuna puhuu edelleen kuin Tarzan. Mä olin pari viikkoa sit vanhempainvartissa, ja Peio (tutor/liikkaope) sanoi, että näillä näkymin mun nähdään kykeneväksi B2:een. Maite kuitenkin viime viikolla alkoi epäröidä, ja on suoraan sanottuna täysin paska tsemppaamisessa. Mä olen itse jo ihan varma, että teen B2, mulla on sentään vielä 2kk aikaa opiskella ja valmistautua. Totuus on se, että B2-kokeessa on jo aika paljon puhumista ja vaikeita kuunteluita, ja aiheet on tyyliin työttömyys, työharjoittelu, yritykset, ilmasto yms... Maite on tän takia musta vähän epävarma, ja sanoo, että mun pitää olla varma siitä, että pääsen läpi. Mutta hitto soikoon, B1 on tosi helppo, ja B2 helvetin vaikea. Mieluummin otan itseäni niskasta kiinni ja pakotan itseni siihen B2-kokeeseen, kuin etten opiskelisi mitään vain siksi, että B1 on niin varma vaihtoehto. Vähän pitää vetää itseään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, senhän takia täällä ollaan!

 Näillä näkymin saan siis käsiini tosi hyvät espanjan paperit, joilla on ehdottomasti suuri vaikutus opiskelupaikkoihin hakiessa, töissä yms! 

 Maanantaina jäin kotiin, koska olo oli vielä niin huono. Tein kouluhommia, katoin varmaan 3 leffaa ja olin vaan ihan rennosti. Ihme juttu, ennen olin niin onnellinen jos sai jäädä täällä kotiin kipeenä, mutta nyt olisi tehnyt mieli jopa mennä kouluun! Koulussa on täällä jotenkin niin hauskaa :D

Yks syy kouluviikkojen hauskuuteen on se, että mut on nakitettu enkun opettajaksi! Ennen annoin siis vain perjantaisin yhdelle 11-vuotiaalle pojalle enkun tunteja, mutta nyt autan n. 6 tuntia viikossa ykkös- ja nelosluokkalaisten enkun opettajaa tunneilla! Ihan huikeeta <3 Ykkösluokkalaiset nyt on vielä niin vihanneksia, että lähinnä vaan istun yhden häirikköpojan vieressä ja yritän pitää sitä hiljasena, tai meen oppilaiden seurana vessaan :D 

Mutta nelosluokkalaiset on niin ihania! Aina, kun meen niiden luokkaan, ne huutaa et "Jeeeeeeee, Anniinaaaaaa!" ja tulee halaamaan :D Tänään viimeksi olin heidän kanssaan melkein koko tunnin yksin, kun opettaja oli jossain palaverissa. Tunsin itteni niin tärkeäksi, kun jopa sain ne pysymään suht hiljaa! :D 

Semmosta siis tänne, ei kummempia! Nyt käyn ekonomian kimppuun, heippa! 

Besiiiiitos,

Ansku

 

 

 

100 days to go

Tänään aamulla laitoin ihan vain huvin vuoksi kännykän päivälaskuriin lähtöpäiväni, nähdäkseni kuinka kauan mulla on täällä vielä aikaa. Ajattelin, että 120 menisi varmaan aika lähelle. Järkytyin, kun ruutuun pamahtikin pyöreä satku.

Muistan, kun elokuussa Madridissa kielikurssilla puhuttiin Venlan kanssa, että "mieti sit kun on enää 100 päivää jäljellä, siihen on niin kauan aikaa!" En olisi ikinä voinut uskoa, että aika menisi näin nopeasti.

Kielikurssi meni äkkiä uusia asioita kokiessa, koko ajan oli jotakin tekemistä. 

Kun tulin Madridista tänne pohjoiseen, aika alkoi kulua hitaammin ja hitaammin. 

Mulla oli alussa tietty hauskaa ja tekemistä tähän seutuun tutustuessa ja kielen oppimisessa, mutta jossakin vaiheessa tuntui, etten tulisi pääsemään ikinä kotiin.

Joulua ennen ja sen jälkeen oli ihan ihmeellistä: olin tavallaan onnellinen, mutta aika meni niin hitaasti, että voimat kului aikalailla koti-ikävään. Koin tunteita, joita en ollut koskaan aikaisemmin kokenut: tajusin, että Suomi on kyllä ehdottomasti ihan paras mahdollinen maa asua. Olin ylpeä vahvuudestani ja siitä, että olin pärjännyt näin kauan ulkomailla, yksin. Ikävöin kotia, ja olisin antanut mitä vain päästäkseni kotisohvalle vanhempieni viereen, kaakaomuki kädessä. 

Mintun täältä lähdön jälkeen oli pari viikkoa, kun olin aika epätoivoinen. Oli vielä yli puolet vaihdosta jäljellä, ja pelkäsin, etten jaksaisi.

Suomen reissu tuli siis tarpeeseen, niin kuin jo olen monen monta kertaa sanonut. Oli ihan mahtavaa nähdä perhettä, ystäviä ja vanhoja paikkoja Tampereella. Mutta ennen kaikkea täältä lähtö todisti mulle sen, että tulen todellakin ikävöimään tätä elämää niin paljon. Jos jo viikon lomalle lähtö tuntui pahalta, ja host-perheelle hyvästien sanominen toi kyyneleet silmiin, miltä tuntuisi lähteä pois tietämättä, koska pääsisi takaisin?

Kotireissun jälkeen kaikki on mennyt ihan putkeen. On ollut karnevaaleja, kavereita, hyviä ilmoja, lenkkeilyä ilta-auringossa, kevyempiä takkeja ja kenkiä, kesämusiikkia ja niin paljon asioita, jotka ovat saaneet mut hyvälle tuulelle. Olen ollut todella onnellinen, onnellisempi kuin vielä koskaan aikaisemmin tämän vuoden aikana. Musta se on tavallaan ihan kamalaa!

Sanotaan, että jälkimmäinen puoli vaihtovuodesta on aina se parempi, ja lopulta lähtö on juuri sen takia niin kamalaa. En jotenkin osannut uskoa tätä. Minkä takia 6 ensimmäistä kuukautta olisivat jotenkin huonompia, ja viimeiset 4 täydellisen hyviä? Kuulosti ihan naurettavalta.

Mutta voi pojat, se on kyllä just noin. Nyt keväällä on niin paljon odotettavaa: pääsiäisloma, isin ja äidin tulo, Lucian synttärit, luokkaretki ulkomaille, espanjan loppukoe, koulun loppuminen, fiestat... Takaan, että kevät tulee menemään vielä nopeammin kuin syksy ja talvi.

Kun ajattelin kotia pari kuukautta sitten, tuli ihanan lämmin, mutta toisaalta ahdistunut olo. Oli ihanaa tajuta, että on jotakin, jota oikeasti ikävöi sydämensä pohjasta. Toisaalta ajatus siitä, että vielä ei pääsisi kotiin pitkään aikaan, ahdisti. 

 Nyt, kun ajattelen kotia, näen sen saman paikan kuin aina ennenkin. Tiedän, että kotona kaikki on samalla lailla, perhe ja ystävät odottavat mua ja mä odotan näkemistä edelleen paljon. 

Mutta nykyään kodin ajatteleminen on lähinnä vain ahdistavaa: mitä mä teen Suomessa? Miten pääsen takaisin koulurytmiin siellä, kun oon nyt niin tottunut opiskelemaan espanjaksi, eri asioita ja eri tavalla? Kuinka pystyn elämään ilman hulluja espanjalaisia ystäviäni, aitoa perunatortillaa, aurinkoa ja host-perhettäni? Milloin oikein pääsen takaisin? 

Mielessä hyrrää tällä hetkellä niin paljon kysymyksiä, mutta samalla yritän olla ajattelematta liikaa. Yritän nauttia täysin rinnoin näistä sadasta päivästä, jotka mulla on vielä jäljellä. Näihin päiviin tulee mahtumaan vielä niin monta ihanaa asiaa ja kokemusta, että saan lähteä täältä ylpeänä ja tavattoman onnellisena kuluneesta vuodesta! 

Nyt siis vaihtarikamut: nauttikaa, loppuaika tulee menemään ihan liian nopeasti, se me tiedetään kaikki. Älkää ajatelko liikaa kotia, tehkää, rakastakaa, yllättykää, nolatkaa itsenne. Oppikaa, tanssikaa, naurakaa, eläkää täysillä. Tästä lähtee meidän viimeiset 100 päivää, hoidetaan ne kunnialla himaan!

Un beso enorme,

Ansku    

 

Viikonloppu

Heissan ja aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille!

Tää viikonloppu on mennyt nopsaan, ihan niin kuin nyt viikonloput tuppaa menemään. 

Perjantaina raahasin aamulla kouluun pyyhkeitä ja lenkkareita myöten kaikki liikkavarusteet, ja sit meillä olikin teoriaa. Mulle käy aina näin.

 Koulun jälkeen menin Aguilarissa yhteen luottoravintolaan lounaalle, ja sit menin saman raflan alakerras olevan kahvilan terassille istuskeleen, kuunteleen musiikkia ja nautiskeleen aurinkoisesta ja lämpimästä iltapäivästä <3 

Kuudelta näin Lucian ja hetken päästä muut tytöt, ja käveltiin vaan ympäri kylää kuulumisia vaihdellen. Mä olin nähnyt tyttöjä viimeks karnevaaleissa, joten oli jo korkea aika päästä taas hömpöttelemään yhdessä!

Lauantaina, eli eilen, lähdettiin Alician perheen kanssa kävelylle tähän meidän läheisille kukkuloille. Alician au pair, Georgia, oli täällä viimeistä päivää, ja lähti siis tänään kotiinsa Englantiin. Tuntui jotenkin ihan oudolta, mietin vain koko eilisen päivän omaa lähtöäni ja sitä, kuinka kauheeta se tulee olemaan..

Lenkin jälkeen tultiin meille, pistettiin takapihan grilli kuumaks, grillailtiin, rupateltiin ja nautittiin taas paahtavan kuumasta päivästä. Ihan täydellinen iltapäivä <3

Ruokalepo hoidettiin etupihan nurmella Georgian, Carlotan ja Lucy-nuken kanssa! Illasta lähdettiin Georgian kans vielä Cerveraan katsomaan futispeliä, kahville ja Cotiin Mariana-serkun 4-vuotissynttäreille. Carlota ja Mariana innostui maalaamaan mut ja Georgian kasvoväreillä, oltiin ihan päheinä!

Tänään oon vaan siivonnut huoneeni, tehnyt läksyjä ja makaillut kotosalla. Ihmeen vetelä olo, vaikka onkin tehnyt kaikennäköistä koko viikonlopun, ja eilinen meni suurilta osin pihalla. Ei siis pitäis olla mitään neljänseinänsisällä-nuhjaantumisen oireita... 

Jep, ei kai tässä, huomenna taas kouluun kavereita näkeen, jee! <3

Besooooos,

Ansku

Carnaval carnaval.... Carnaval, te quieroooo

Nyt on naiset ja herrat tullut vihdoin aika kertoa yhdestä mun koko vaihtovuoden parhaimmasta illasta ja kokemuksesta: karnevaaleista!

Aguilarissa karnevaalit alkoivat jo sinä perjantaina, kun tulin Suomesta takaisin, mutta koska pääsin kotiin vasta puoli yhdentoista aikoihin illalla, en enää jaksanut lähteä mihinkään. Teemana oli kuitenkin ollut "sukupuolen vaihdos", eli tytöt pukeutui pojiksi ja päinvastoin. Vitsi olis ollut ihanaa olla mukana!

Lauantaina mulla oli perhosia vatsassa koko päivän. Oltiin menossa Aguilariin vasta yhdeksitoista illalla, mutta sovittelin päivän mittaan monta kertaa asuani, mietin asusteita ja meikkiäni yms. Meidän tyttöporukka pukeutui siis kaikki sevillanoiksi, eli flamenco-tanssijoiksi :D Aluksi toi idea oli musta ihan järkyttävä, mutta loppujen lopuksi oltiin enemmän sevillanojen näköisiä kuin sevillanat itse haha!

Tää on ainoa kuva musta itsestäni, ja tässäkään mulla ei ole vielä ihan kaikkia meikkejä tai asusteita, joita sitten loppujen lopuksi laitoin.

Lucian äiti tuli hakemaan mua kympin jälkeen, ja huristeltiin innostuneina Aguilariin. Käytiin hoitamassa viime hetken laittautumiset Lucian mummolassa, ja sit katsomaan karnevaalikulkuetta!

Minä ja Lu valmiina iltaan! Tästä alemmasta kuvasta huomaakin, että vähän lisääntyi mustan luomivärin määrä, ja korvakorut vaihtuivat asianmukaisiin, pilkullisiin renkaisiin!

 

  

Tän kokoisia, erilaisia kulkuvälineitä oli kulkue täynnä :D Otin ainakin miljoona videota, mutta jostain syöstä Blogger ei suostu lataamaan niitä tänne :/

Upean kulkueen jälkeen lähdettiinkin sitten valtavaan karnevaalitelttaan, joka oli pystytetty keskusaukiolle. Teltassa oli DJ, ja koko kylä reivasi hulluna :D Ihan huikeata, tossa vaiheessa tunnelma oli jo ihan katossa! 

 

Teltasta lähdettiin sitten tapamme mukaan Laser-nimiseen discoon tanssimaan. Mä eksyin jossain vaiheessa omien sevillanojeni luota yksin koulumme lukion kakkosten porukkaan, ja loppuyö menikin heidän kanssaan. Mukana menossa oli myös Aguilarissa viime vuonna asunut ruotsalainen tyttö, Lina! Oli ihana tutustua ja vaihtaa vähän vaihtotunnelmia :) 

Neljältä oli mun ja Lucian aika lähteä kotiin nukkumaan. Kuten jo sanoin, ilta ja yö oli ehdottomasti yksi hienoimmista tähänastisista kokemuksista täällä, Espanja kyllä tietää miten bilettää!   

 Jos sitä vaikka tulisi ens vuonna ihan vaan karnevaaleille...

Besos,

Ansku 

SURPRISE! Part 3

Tiistaina lähdettiin aamusta Mintun kanssa kaupungille. Minttu oli lähdössä seuraavana päivänä perheensä kanssa Milanoon, ja tarvitsi vielä jotain viimehetken "tärkeitä" juttuja. Lähdin sitten seuralaiseksi paremman puuttessa. Kierreltiin kauppoja, ja vaikka olin just edellisenä päivänä shoppaillut äidin kanssa, löysin taas vaikka mitä... Tiesin jo tossa vaiheessa, että matkalaukku tulisi painamaan Espanjaan lähtiessä enemmän kuin kotiin tullessa! Vaikka nimenomaan ajatuksena oli ollut viedä kotiin talvivaatteita ja muita juttuja, joita en käyttänyt, jotta olisi sitten kesäkuussa helpompi roudata kamat takasin Suomeen. Failed.

Minttu tarjos jugit, jonka jälkeen shoppailtiin vielä hetki ja sit lähdettiinkin Wayne'siin "kahville", eli Chai Latelle ja Pepsi Maxille.

Viiden aikoihin oli mun aika nähdä seuraavia potilaita, Wolffeja eli koulutyttöjä. Mentiin Ruby & Fellasiin syömään, ja oli taas ihanaa <3 Tuntui näidenkin tyttöjen kanssa ihan kuin oltais nähty eilen viimeksi! 

 <3 harmittaa, kun ei otettu yhteiskuvaa meistä kaikista :(

Minttu tuli meille lopulta tiistainakin yöks, ja keskiviikkoaamuna heitettiin se ysiks kotiin...

Kotona nukuin lisää, ja joskus aamupäivällä lähettiin äidin kanssa kaupunkiin. Äiti lähti omille teilleen, ja mä näin Rikua. Aamupäivä meni siinä sutjakkaasti, oon niin kiitollinen siitä, että ehdin nähdä melkein kaikkia kavereita edes jonkin verran! Oli ihana vaan rupatella niitä näitä, ja toistan itseäni, mutta TAAS tuntui siltä kuin en olisi poissa ollutkaan! Ihan kreisiä.

 Riku lähti reeneihin, ja mä menin äidin kanssa Sokokselle ostamaan suomituliaisia Espanjaan. Lopuksi mentiin salaateille, ja sit vaan kotiin. Loppupäivä meni ihanan rennosti kotosalla vanhempien kanssa telkkua katsellen <3

Torstaina aamupäivällä Vaari kävi vielä moikkaamassa mua. Sit pakattiin mun laukku melkein kokonaan, ja kolmelta menin Hellun kanssa kahville. Vitsi olin taas fiiliksissä, olin ajatellut ettei aikaa oikein löytyisi kauhean monen kaverin näkemiselle, mutta hyvin sitä ehdittiin ja vielä ihan rauhallisesti! <3

 Kahvittelun jälkeen lähdin Oskarin ja Kaislan kans American Dineriin syömään. Hahaa, tuntuu nyt että istuin vaan koko viikon eri kahviloissa ja ravintoloissa :D 

Oli ihanaa nähdä veljeäkin kunnolla ja vaihtaa kuulumisia, kun se nyt on meidän perheestä se, kenen kanssa vähiten oon yhteyttä pitänyt :(

Oskar ja Kaisla heitti mut Rikulle ja siellä menikin ilta Rikun ja Samulin kans Ben & Jerry'siä syöden :D Sit oli aika sanoa hyvästit taas neljäks kuukaudeks, mutta kuten Riku sanoi, siihenhän me ollaan jo ihan tottuneita! 

Kotona olis pitänyt mennä aikasin nukkumaan, sillä aamulla herätyskello herättäisi mut neljältä, mutta jumituttiin taas isin ja äidin kanssa telkkarin ääreen ja rupattelemaan. 

Menin nukkumaan yllättävän hyvillä mielin. Olisin luullut, että takaisin Espanjaan lähtö olis vaikeeta, mutta ei! Olin suorastaan innokas paluusta, ja varmasti siitä syystä, että mua odottais karnevaalit!

Perjantaina lähdettiin äidin kanssa viideltä Pirkkalaan lentokentälle. Kun oli boarding pass kourassa, lähdin turvatarkastuksen kautta koneeseen.

Tukholmassa oli taas parin tunnin vaihto. Istuin Starbucksissa ja luin kirjaa, ja aika meni vähän liiankin nopeasti! Mä vaan rakastan lentokenttiä ja sitä tunnelmaa siellä, voisin istua kymmenen tuntia paikoillani ja vaan tuijotella innostuneita ihmisiä matkatavaroidensa kanssa :D 

 Lento Tukholmasta Madridiin meni taas aika nopeasti Nukahdin ennen kuin kone oli ilmassa ja nukuin lennosta puolet. Loppumatka oli ihan kamala: mulle tuli huono olo, ja ennen laskeutumista mentiin jonkun jäätävän turbulenssialueen läpi, ja kone heitteli sinne tänne... Olin ihan hädissäni :D

Madridissa laukun saatuani kello 12.30 lähdin metrolla juna-asemalle vain kuullakseni, että junani oli jo täynnä, ja mun pitäis odottaa kuuteen asti illalla... No, söin Llao llaon suruuni ja sit metrolla Elenalle. Syötiin lounasta, ja Elenan kaveri heitti mut illalla juna-asemalle.

Jäin junasta Palenciassa pois, jossa Ana, Marina ja Marisa-täti mua odotteli. Marina oli murtanut kätensä ja ne oli joutunut menemään Palenciaan asti lääkäriin :( 

Oli ihanaa päästä tänne! Oltiin kaikki jotenkin niin onnellisia siitä, että oltiin taas yhdessä. Kirjotinkin Twitteriin torstai-iltana, että "Jännittää, en tiedä lähdenkö kotoa vai menenkö kotiin." Koska just tolta musta tuntui. On aika ihanaa tietää olevansa kotona kahdessa eri maassa, kahdessa täysin erilaisessa perheessä <3

Kotireissu oli täydellinen, ja on vaan taas saanut mut paremmalle tuulelle. Reissun jälkeen mulla on ollut täälläkin taas aivan ihanaa, ei todellakaan mitään masista siitä, että piti tulla takaisin. Viikko Suomessa sai mut vaan huomaamaan, että siellä kyllä kaikki on pysyvää ja tuttua, ja neljä kuukautta menevät ihan hujauksessa... Enää 111 päivää, alkaa jo pelottaa lopullinen lähtö :'(

Besos,

Ansku

 

SURPRISE! Part 2

Kakkospäivä Suomessa lähti käyntiin ihanalla suomiaamupalalla! <3 Karjalanpiirakkaa ja maksamakkaraa, maailman parasta.

Muuten päivä menikin aikalailla vaan kotona hömpötellessä ja vaatteita koitellessa. Illalla oli nimittäin luvassa Mintun synttäripaardit, eikä mulla ollut hajuakaan, mitä voisin laittaa päälle. Suunnitelmana oli lähteä Idikseen, jos ei olisi mitään päällepantavaa, mutta onneks löyty iki-ihana vanha mekkonen! Ei tarvinnut siis lähteä riskeeraamaan sitä, että joku tuttu näkisi mut ja koko ylläri menisi pilalle :P

Kolmen aikoihin alettiin valmistautumaan. Äiti ja isikin oli kutsuttu viiden aikoihin, koska ennen varsinaisia paardeja oli mummikummi-kutsut. Meidän porukat ei kyl oo Mintulle kumpaakaan. Kai Minttu sit vaan tykkää meidän Äiti Patukasta ja Isähenristä.

Jossain neljän aikoihin alko iskeen paniikki. Ei oikeasti ollut mitään syytä, mutta jotenkin oli hieman hermostuttavaa ajatella, että kohta sitä mentiin. Juhliin, joissa kukaan ei tiennyt minun Suomessa oloilustani. Yritin valmistautua rankkaan päivään: kysymykset ja keskustelut vaihdosta eivät varmasti ihan heti loppuisi.

Otettiin taxi kotoa ja huristeltiin juhlapaikalle. 

Äiti ja isi menivät ovelle edeltä, ettei Minttu näkisi mua heti. Kuulin vain äidin sanovan, että "Meillä on Minttu sulle pikku ylläri". 

Sit oli mun vuoro loistaa. Pomppasin Mintun näkökenttään, ja tokaisin vaan tyyliin että mooooooooi. 

Minttu jääty ihan täysin. Se vaan tuijotti mua pitkän aikaa, oli kuulemma miettinyt, että "Onks toi muka Ansku? Ei se voi olla, ehkä se on Oskar".... Stupid.

Sit ku Minttu lopulta tajus et jumankekku onhan se Ansku, se vaan alko itkeä raukka :(<3 Siinä sitten menikin hetki ajatukseen totutellessa, jonka jälkeen skoolattiin, ja juhlat voivat viimein alkaa.

Sukulaiskutsujen jälkeen alko kamuja tupata ovesta sisään. Siinä kävi just niin kuin olin ajatellut: kaikki vain tuijottivat epäuskoisina ja huusivat, että "Mitä helvettiä sä täällä teet!?" :D 

Ilta meni mukavasti kuulumisia vaihdellen kavereiden kanssa. Riku tuli myös myöhemmin käymään, apua olin siitäkin ihan paineissa. On se outoa nähdä parhaita ystäviä puolen vuoden jälkeen, vaikka paljon yhteyttä pidetäänkin.

Marianna <3

 

Sankari <3

Sunnuntaina olikin vuorossa isovanhempien säikäytys, kun oltiin kutsuttu heidät ja Oskar tyttöystävänsä kanssa lounaalle!

Tosta oli itseasiassa vielä isommat paineet. Mistä sitä tietää minkälaisen kohtauksen ne saisi!

Tehtiin espanjalainen lounas: Ana oli lähettänyt mun mukana espanjalaisia ruokia, kuten Serrano-kinkkua, cecinaa joka on sellasta savunmakusta kinkkua, oliiviöljyä yms.

Kokkailtiin tapaksia alkupalaksi, ja mä tein ekaa kertaa elämässäni perunatortillaa. Tuli itseasiassa yllättävän hyvää, ole!

Eka tuli Oskar ja Kaisla. Oskarille olin soittanut lauantaina jo, koska en pystynyt oleen kertomatta :P 

Vaari oli seuraavana vuorossa. Avasin sille oven. Vaari vaan huudahti "Päiväääääää!" ja jäi sitten tuijottamaan mua. Hetki silläkin meni tajuta, että se tosiaan olen minä :D Kuulemma ihana yllätys <3

 Nonna ja Isoisä olikin huvittavampi keissi. Äiti avasi oven ja sanoi, että heitä odottaa aikamoinen ylläri. Kun he näkivät mut, Isoisä vaan huusi heti, että "Miten sä siinä voit olla!" :D Eikä edes mitenkään yllättyneen oloisena. 

Siinä sit pienen alkushokin jälkeen alettiin pisteleen tapaksia poskeen. Hyvin näytti maistuvan kaikille, ja mä olin aika onnellinen siinä koko perheen keskellä <3

Sunnuntai-ilta menikin sit ihan vaan kotona ollessa. Kun isovanhemmat lähti, alettiin katsoa isin ja äidin kanssa Putousta :D Kun noi vanhukset väsähti ni mä pistin viel Millerit pyöriin ja jäin yksin alakerran sohvalle maailman onnellisimpana tyttönä <3

Maanantai starttas kampaajalla. Oli ihana saada taas vähän blondimpi lookki, uhh!

Valmis! Sit lähettiin keskustaan kierteleen kauppoja. En olis ikinä uskonut sanovani tätä, mutta oli ollut kyllä Suomen kauppoja ikävä! Ginatricot, BikBok, Lindex...

Shoppailun jälkeen käytiin sushilla, ja sit lähinkin Matskun kanssa kahvitteleen. Nää oli tälläsiä nää päivät :D Juoksin vaan edestakasin. Oli ihana nähdä Matskua! <3

 

Kun oltiin Matskun kanssa istuskeltu pari tuntia kahvikupposen äärellä, oli aika lähteä kotiin. Minttu tuli meille yöks, ja toi mukanaan irttareita <3 Katottiin leffaa ja puhuttiin syvällisiä, ja tuntu niinkun vasta eilen oltais oltu samanlailla, samalla sohvalla, samat yökkärit päällä haha :D Parasta taas pitkään aikaan! 

 Vielä olis tulossa yks postaus Suomiviikosta, joten olkaahan kuulolla!

Besiiiiitos,

Ansku